tiistai 2. huhtikuuta 2013

Kasvua ja ulkoilmaa

Ihan mukavasti ovat lähteneet kasvuun paprikat ja tomaatit. Nämä kuvat ovat jo muutaman päivän takaa, joten nyt ovat jo paljon isompia. Chocolate Cherry tomaateista itivät kaikki 7 siementä, mutta Spartasta vain 4. No kaipa niilläkin pärjää, ainakin kun keltaisia päärynätomaatteja on vaikka kuinka paljon. Niistä taimista annan varmaan osan anopin kasvatettaviksi, samoin paprikoista.

 Etelänruusujuurikin iti hyvin laskiaispullalaatikossa.
 Samettiruusut itivät myös tosi hyvin, vaikka olivat viime vuodelta jääneitä siemeniä. Tänään pääsin jo koulimaan osan taimista.
Tänään kylvin vielä suippopaprikaa, harjaneilikoita ja syyssyrikkää sekä hämähäkkikukkaa. Vielä joitakin siemeniä on odottamassa ja osan kylvän vasta suoraan kasvihuoneeseen, kuten tuoksuherneet ja pavut, koska ne itävät ja kasvavat siellä tosi sukkelasti. Täytyy vielä malttaa hieman.

Olen kuljeskellut pihalla ja merkinnyt muistiin aikaisin sulavia paikkoja, jotta syksyllä muistan paikat lumikelloille ja muille aikaisin kukkiville kukille.

Tänään kävimme äitini kanssa Kotkassa Katariinan puistossa ihailemassa kaunista ilmaa. Tässä vielä pari kuvaa sieltä. Oli niin kirkasta, ettei oikein kunnolla nähnyt edes kuvata.


Oikein mukavaa viikkoa teille ihanaiset!

2 kommenttia:

  1. Hyvin olet saanut taimet kasvuun.Mun paprikat ei ole lähteneet ollenkaan,ainakaan vielä ja huonolta näyttää.Reilu viikko sitten laitoin siemenet multaan.

    Mukavaa viikkoa.

    VastaaPoista
  2. Komeat kasvustot :) Ihan pikkuisten ja hentojen taimien kouliminen on kyllä välillä lähes rakettitiedettä,että saa ne kunnialla isompiin potteihin.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit ja jätit viestin :D